keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Pöllö kännykkäpussi tutoriaali - Owl phone pouch tutorial


Päätimpä koittaa tehdä ensimmäisen tutoriaalin. En ole mikään järin hyvä selittämään miten tehdään, mutta katsotaan.


Ensimmäiseksi kannattaa suunnitella paperille, leikata kaavat paperista ja sitten kaavojen avulla leikata haluamansa kokoiset ja näköiset palaset!
Voit tehdä samanlaisen pöllön tai mistä eläimestä tykkäätkään sitten ^.^

(Itse en ole varmaan kertaakaan kaavoja käyttänyt, ne tuntuvat niin hankalalta ja varmaan sen takia olen aivan surkea ompelemaan jotain vähän haastavampaa.)

Tälläiset osat leikkasin huovasta:

Minä pistin ihan hiukan liimaa (eri keepperiä) kankaisiin ja lättäsin ne haluamaani kohtaan, mielestäni se helpottaa sitten ompelemista, eikä ainakaan mene vinoon tms.


Aloitin käsin ompelemaan eka silmiä sitten siipiä. Minulla oli sopivasti jokaiselle värille oma lanka, tottakai sen voi yhdelläkin värilläkin ommella, mutta mielestäni siitä tulee paremman näköinen jos ompelee samalla värillä kuin kangas. ^^


Sitten ompelin mahan, nokan ja sivut! Melkein valmis!


Ja vihdoin, valmissss.


Sinne sitten kännykkä tai mitä sitten haluaakaan säilyttää! Itse pidän tämän kännykkäpussina.

Toivottavasti tutoriaalista oli jotain hyötyä, kerro toki mielipiteesi mitä mieltä olit!

Maaleja - Paints


Selailin tänään vähän internetin ihmeellistä maailmaa ja löysin magneetti ja liitutaulumaalia!
Oihh, heti mieleeni tuli oma askarteluhuone, jossa nurkkauksen seinä olisi liitutaulumaalilla maalattu, saisi kaikki inspiraatiot ym. kivaa kirjotettua/piirrettyä siihen!
Olisi siistiä myös, jos askarteluhuoneen yksi seinä olisi magneettimaalilla maalattu 8-)))
Haluan omakotitalon! ;_;

Magneettimaali oli aika kallista.. 29,90€/0,5l
Tarkemmat tiedot täällä

(Pahoittelen jo nyt erikokoisista kuvista! Kuvat googlesta otettuja)



Liitutaulumaali ei ollut niin kallista, sitä voisin jopa harkita ostavani!
18,90€/1l

Voisi vaikka maalata tauluja, ruukkuja tai rasioita, ihan mitä vaan!
Liitutaulumaali löytyi myöskin samalta sivulta






5

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kermavaahtoa - Whipped cream

Tässä olisi näitä kermavaahto koruja mitä tein alkuviikosta!

Hiusklipsuja

Muutama sormus

Hiussolki

Nämä näytti ennemminkin pehmikseltä, korvanappeja

Minulla oli rintamerkkejä mitä en ollut käyttänyt moneen vuoteen ja taisi niissä olla joku todella tyhmä tekstikin, noh ne meni uuteen käyttöön! Pistin kermavaahtoa vaan päälle ja rintamerkki valmis! ^^

Kermavaahto siis oli sellaista, että se kovettu itsestään n. vuorokauden sisällä. Huomasin kuitenkin, että hiusklipsuissa kermavaahto ei ainakaan pysynyt kunnolla kiinni, se lähti pois helposti.. noh liimasin ne sitten pikaliimalla kiinni ja nyt ei lähde mihinkään! ^^


Ps. Toivottavasti kuvat ovat parantuneet, sain meinaa viikko sitten uuden järkkärin! Thanks mom! ~(^V^)~

Myytävänä - For sale


Sain tänään myös aikaiseksi laittaa korujani huuto.nettiin, jos vaikka saisi pari myytyä ^^

Tässä muutama kuva, mitä sinne laitoin:






Laukku tuunaus. - Revamping my bag.


Sain pienen inspiraation tuunata yhden laukuistani, ostin sen kerran uffilta, maksoi joku 7e.
En siihen paljon tehnyt, mutta kuitenkin nyt se on parempi!


Niitit, ketjut, pari bändi rintamerkkiä ja tottakai keksi koru! :D

Niitit ja Metallica merkki on Hoo&Pee:stä,
ketjut on kierrätyskeskuksen koruista,
keksi korun tein itse ja
psii merkin poikaystäväni toi kerran CMX:n keikalta minulle.


Nyt sopii hyvin vyöni kanssa!


Sekä kukkaron! ;)

perjantai 14. tammikuuta 2011

Koulutöitä - School works


Noniin vihdoin sain koulussa tekemäni pöydän kotiin! Itse tykkään siitä ainakin kovasti!
Tässä muutamat kuvat:
(Pahoitteluni huonoista blurrauksista sekä kuvista! Ja bongaa vinyylikulho alla olevasta kuvasta!)







Pöydän tiedot löytää vanhemmasta postauksestani, täältä .

Koulussa valmistui myös joulukuun alussa Vakka, siihen olisi kuulunut juuri nyörit eteen, mutta maa oli jo aikast jäässä niin ei niitä oikein voinut hakea. Tämän aion antaa Äidille!

Vakkaan käytin haapaa sekä nuppiin lämpökäsiteltyä koivua.
Pintakäsittelin pellavaöljyllä.




Mitäs mieltä olette koulutöistäni? :)


Sitten päivän muihin töihin!

Tänään sain aikaiseksi tehdä söpön pöllö kännykkäpussin! Kangas on ihan huopaa ja käsin ompelin. Joskus Etsystä löysin tämän tyylisen kännykkäpussin, mut taaskin oli vain kuva koneella, enkä muista ketä näitä myi.
Tämänkin aion antaa Äidille, toivottavasti tykkää ^-^



tiistai 11. tammikuuta 2011

Kissa säästöpossu! - Cat coin bank!




Eiks oo ihana?! Vähän mä haluun ton :3
Pistät kolikon sen lautaselle ni se nappaa sen laatikkoon! Im in love *3*
Näitä tais olla myös koirana, mut ei se sovi nii hyvin ku kissa!

Lisää tietoa tästä ihanasta säästöpossusta voit katsoa, tästä.

Mun pitää oottaa, et on ylimäärästä rahaa ni voin ostaa ton *W* (maksaa n. 15€)

Sorry nyt tämmösistä ei käsityö postauksista! Kyllä mä tällä viikolla jotain saan aikaiseksi!

Ps. Päätin ruveta laittaa otsikon myös englanniksi, kattoo jos joskus tulevaisuudessa kirjottaisin myöskin englanniksi ^^


maanantai 10. tammikuuta 2011

Taas ristipistoa...


Ostin tämän muffinssi ristipisto setin vähän aikaa sitten ja ihastuin sen myyjän kahteen muuhunkin ristipisto settiin.. no pitihän mun sitte ostaa vielä!
Ostin tälläisen missä on kaksi rakastunutta dinoa!

Sillä myyjällä ois vielä yks erinlainen... no jospa nyt saisin edes sen muffinssin valmiiksi! Ei siitä enää paljoa puutu.
Tässä se kolmas jota se myy

Pöllö!


Myyjän Etsy kauppa

Mukana tulee siis tuo valkoinen kangas, tarvittavat värit ja määrät lankaa, hyvät ohjeet, kuva ruudukoissa sekä neula!

Katselin sitten ihan muuten vaan jotain kivannäköisiä ristipistotöitä:








Kuvat googlesta ja deviantArtista.


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Supertylsä sunnuntai




Huomenna alkaa taas koulu! Luulen, että olen tän pitkän loman jälkeen ensi viikon aivan poikki joka päivä, niin ei välttämättä tule tehtyä mitään käsitöitä tms. Viikonloppuna sitten ainakin yritän!

Tänään on ollut niin tylsä päivä, en saanut oikein mitään aikaiseksi.
Yläpuolella oleva kuva antoi jo pienen vinkin, mitä kuitenkin olen yrittänyt tehdä ja tässä tulos:


Sininen ja punainen purkkakone! Haluaisin ihan oikean purkkakoneen, metallisen... Löysin eBaysta todella hienon, mutta se on minun kukkarolleni liian kallis! (yli 100$ posteineen!)
Näin kerran myös Europehousessa pienen ja muovisen, mutta se oli niin ruma niin en sitä halunnut.


Piranha plant on Mario pelistä ja aion laittaa tämän ruukkuun. Eipähän ainakaan kuole! (Niinkuin chili puu.. en taida olla viherpeukalo!)
Idean sain deviantArtista, täältä.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Koti



Olen ihan unohtanut esitellä tekemäni tv-tason ja hyllyn... tein ne ennenkuin muutimme, eli heinäkuun lopulla :D
Yritin vähän blurrata noita tavaroita..
Tarvitsimme ison tv-tason, koska poikaystävälläni on noita konsoleita niiiin helvetisti ja jos jossain vaiheessa tulee hommattua isompi tv niin se sopii siihen.

Puu on mäntyä tv-tasossa ja ylätasossa sekä petsasin ne mahongin värisellä petsillä 3 kerrosta.
Molemmat oli muistaakseni melkein 2m leveitä.

Tein myös itselleni vinyylikellon. Kellokoneisto, viisarit ja numerot on Presentosta.
Hoo&Pee:stä ostin tuon Slayer tarran... on muutama hämääntynyt 'Mistä oot hommannu slayerin vinyylin?!' :D Tarra kun on sopivan kokoinen sekä pyöreä!
Mutta.... myöhemmin huomasin että viisarit on liian tiukasti koneistossa, eikä tunti ja minuuttiviisari liiku mihinkään.... koitin kovasti saada sitä toimimaan, mutta eeei, no se on sitten vaan koristeena seinällä... meillä ei oo mikään kiire ku aikakin on pysähtynyt! :D